Täällä on vähän kylmä. Eilen lainasin Suvin talvitakkia pärjätäkseni luokkahuoneessa. Ennestään minulla oli jo toppi, pitkähihainen, neuletakki, verkkatakki ja nahkatakki. Tänään minä puolestani lainasin Suville nahkatakkiani. Onneksi meillä on vuoropäivinä kylmä. Käsineitä kaipasin kyllä tänäänkin, ensi viikonloppuna suunnitelmissa talvivaatteidenostoreissu Xidaniin.
     Suomessa on varmasti kylmempää kuin Pekingissä, mutta täällä nämä rakennukset eivät ole "ihan niin hyvin" eristettyjä kuin siellä. Lisäksi lämmitys ei toimi vielä missään päin Pekingiä. Sitten kun se pistetään päälle (kaikille samaan aikaan), lämmintä pitäisikin riittää. Omassa kodissani on kuulemma 26-28 astetta joka talvi, huh! Mutta parempi niin kuin näin, terveisin kokovaatekaapinsisältöpäälläänyönsänukkunut.




Suvi sai Suomesta Fazerin sinistä ja minäkin pääsin osingoille.<3

Vierailin tänään ensimmäistä kertaa Suvin hostperheessä. Niillä on upeesti sisustettu talo ihanalla alueella, wau. :o




Ehkä.

STS:n toimistot antavat varsin erilaisia arvioita Suomeen paluusta, mutta tässä viimeisin kuulemamme tieto. Ensin hypin riemusta kotiinpalun (EHKÄ) aikaistuttua muutamalla kuukaudella, mutta sitten alkoi kauhistuttamaan. Seitsemän kuukautta on niin vähän aikaa. D: No saa nyt nähdä, ei pitäisi luottaa mihinkään tietoon, ennen kuin istuu koneessa matkalla Helsinkiin.

Translation: Picture 1 & 2: It's really cold in our classroom. Picture 3: My friend got chokolate from Finland! Picture 4: We are maybe going back to Finland after only seven months. :): <3(Some of these posts will hopefully get better translations during the next weekend.)