Viime lauantaina lähdimme suomalaiskaverin kanssa Xidaniin shoppailemaan. Olisihan niitä vaatekaupppoja lähempääkin löytynyt, mutta kun Xidanissa on H&M. Mulle mäkkäri ei oo se koti-ikävän lievittäjä, vaan H&M. Sinne kun astuu, tuntuu kuin olisi kotona. Heh.
     Laitan kuvia shoppailuista ehkä joskus. Mun hostperhe ei oikein osaa ottaa kuvia, joten mun pärstää täällä blogissa ei varmaan tule hirveesti näkymään.




H&M oli jälleen supertäynnä ihmisiä, sovitusjonot olivat hirvittävät ja juoksentelin ympäri myymälää hiki päässä. Aikaisemmin vastaava olisi ahdistanut, nyt se oli todella rentouttavaa. Puhkipoikki väsyneinä ja ostoksiimme tyytyväisinä istahdimme juomaan tuoreista hedelmistä tehdyt pirtelöt, nam!






Pääsin myös käyttämään metroa lähes kuukauden tauon jälkeen. Olikin jo ikävä.<3
     Pekingin metro on tosi simppeli. Ekalla kertaa tuntui, etten tule koskaan oppimaan, mutta pian osasin jo kulkea siinä missä paljasjalkaiset Pekingiläisetkin.




Nahkatakki ja farkut ei todellakaan kuulu Pekingin syyskuuhun, se on nyt opittu kantapään kautta.

(kaverin ottama kuva)



Sunnuntaina suuntasin isäntäperheen mukana hostäidin sukua tapaamaan Pekingin laidalla sijaitsevaan kylään. Jokin siinä kyläpahasessa kolahti muhun. Se oli karulla tavalla kaunis. Oli hätkähdyttävää kävellä niitä katuja, aistia se kaikki, mistä olen tv:stä ja lehtien sivuilta nähnyt pieniä paloja. Oudolla tavalla se tuntui mun paikalta, vaikka toisaalta siellä asuminen tuntuu mahdottomalta ajatukselta.

Sieltä olisi saanut uskomattomia kuvia, mutta en kehdannut räpsiä. Ehkä ensi viikonloppuna, kun menemme sinne uudelleen. Muutenkin tässä viime päivinä on vilistänyt silmien ohi tilanteita, joita olisin ehdottomasti halunnut ikuistaa ja jakaa täällä blogissa. Valitettavasti kaikkea ei ehdi ja voi kuvata.




teetä, auringonkukansimeniä ja kirsikannäköisiä (muttei makuisia) hedelmiä