Kiinalaiset tytöt nyppivät kukista terälehtiä ja hokevat rakastaa, ei rakasta, rakastaa. He pelkäävät ötököitä minua enemmän ja meinaavat oksentaa kulkiessaan Pekingin haisevien roskaläjien ohi, kun minulla ei tee vielä pahaakaan. Kiinalaiset lapset leikkivät nukeilla, barbeilla ja ruutuhyppelyä.
     Yhtenä iltana kävelyllä ollessamme hostsiskoni alkoi laulaa. Tunnistin sävelen Tuiki tuiki tähtöseksi, lauloin laulun suomalaisilla sanoilla ja osoitin tähtiä. Hostsisko nyökkäsi hymyillen. Hänen kirjahyllystä löytyvät kaikki High School Musical -leffat. Edellisen hostsiskoni kanssa shoppailemme edelleen yhdessä, käymme manikyyrissä ja juttelemme jätkistä.




Olen ensimmäistä kertaa paikassa, jossa kaikki tuntevat lempibändini (Westlife).

Välillä pohdin puolitosissani, mistä kiinalaiset vieläkin tunnistavat minut ulkomaalaiseksi. Mitä erilaista minussa on?

Kiinaa kuunnellessani en ajattele enää, että ne puhuvat kieltä jota en osaa. Mä ajattelen niiden vain käyttävän sanoja, joita en tiedä. Mistä tässä kulttuurishokin saisi aikaan?




No ehkä niitä kulttuurishokin aiheitakin löytyisi, kulttuurishokkia itseään ei vieläkään.
     Tässä pari päivää sitten join tiskiveden makuista mehua 2-3 dl ja söin pari haarukallista lampaanmahaa. Kanan sydämeltä vältyin, kun olin juuri ilmoittanut olevani täynnä. Huh, se olis ollu vähän liikaa. Se mehu oli eka juttu ikinä, josta sanoin hostäidille, "etten kauheesti tykkää". Lampaanmaha näytti ja maistui mustekalalta, olisin varmaan pystynyt syömään sitä enemmänkin, jos en olis tiennyt mitä se oli.
     Tänään vuorossa oli naudan kielen maistaminen. Se olisi mennyt alas ihan normilihana, jos mulle ei olis kerrottu mitä se oli. Tietysti ihan mukava tietää, mitä suuhunsa pistää. Kyyneleet meinas tulla kun sitä nielin (onhan se nyt järkkyä syödä jonkun toisen kieltä, vaikka sitten eläimen), mutta söin koko palan urheasti.

(kuvassa porkkanan tulinen ja isokokoinen sukulainen)




Chilipensaita, right?




Päärynäpuu. Kyllä, päärynäpuu.




Kävimme tuossa yksi päivä päärynätilalla. Söimme päärynöitä suoraan puusta. Suomessa syömäni päärynät ovat kuin varjo tämän makuelämyksen rinnalla. Isäntäperhe kuunteli suut auki, kun kerroin syöneeni aiemmin vain yhtä lajiketta päärynöitä. Täällä on kaikennäköisiä päärynöitä. Pieniä keltaisia, pyöreitä punaisia ja ruskeita, vihreitä päärynänmuotoisia.. Kaikille yhteistä on täydellinen maku.

Jos suunnittelette matkaa Pekingiin, niin suosittelen ehdottomasti syksyä. Talvea ja kevättä en ole tosin vielä nähnyt, mutta paikallisetkin ylistävät syksyä parhaaksi vuodenajaksi. Kaunis ruska, lämmin muttei tappavan kuuma ilma, ihania päärynöitä suoraan puusta... <3 En ole aivan varma, mutta mun ymmärtääkseni syksy on täällä vasta aluillaan, ja kestää ehkä vielä joitakin kuukausia. edit. Pekingin syksy on lyhyt.




Päärynöiden ylistyksestä takaisin kulttuurishokkiin, jota ei koskaan tullut. Tai siis kaikillahan se on jonkinlaisena, mutta se ei tullut sellaisena kuin odotin.
     Odotin ennen Kiinaan tuloa (ja odotan edelleen) sellaista jäätävää yksinäisyydentunnetta, kun kaikki muut puhuvat lähinnä kiinaa ja OVAT kiinalaisia. Sellaista ei ole kuitenkaan toistaiseksi tullut. Asuessani viime vuoden yksin Tampereella olin paljon yksinäisempi ja koin syvempää yksinäisyyttä kuin vielä kertaakaan täällä ollessani. Päinvastoin kaipaan välillä enemmän omaa tilaa ja aikaa. Niitäkin minulla on nyt viime päivinä riittänyt. En osaa sanoa mistä tämä epäyksinäisyys ja joukkoonkuulumisen & -sopimisen tunne oikein tulevat muualta kuin taivaan Iskältä. Isot kiitokset Hänelle, että on kuullut minun ja kotijoukkojen pyynnöt.<3