Rakastan tätä naapurustoa (kuten kaikkia aiempiakin). Aikaisemmin olen aina järkyttynyt naapuruston ensi kertaa nähdessäni, mutta tällä kertaa se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Okei ehkä pikkuriikkisen järkytyksensekaista rakkautta. Järkytys tulee aina uuden alueen köyhyydestä ja sotkuisuudesta, mutta muutaman päivän kuluttua niitä ei enää edes huomaa.
     Asun mielestäni nyt todella peruspekingiläisellä alueella. Ehdottomasti köyhin ja epämääräisin tähänastisista asuinpaikoistani, tosin silti ihan siisti ja turvallinen Pekingin mittakaavassa. Riippuu niin siitä mihin vertaa, Suomessa en ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Naapurusto muistuttaa vähän sitä Pekingin laita-aluetta, jolla entisen isäntäperheeni isoisä asui.
     Rakastan sitä, kuinka kiinalaista tämä alue on. Ulos astuessaan ei tarvitse pohtia, että missäs maassa sitä nyt ollaan. Kaikki pienet sivukujat ja -kadut, pimeässä loistavat pikkukauppojen kyltit, kampaamoista kauas jytäävä musiikki, katujen varsilla ruokakärryissä laitettava ja myytävä ruoka, jalkakäytäville levitetyt "myyntipöydät" (kasa tavaraa maassa kankaan päällä), matalien kauppojen takana kohoavat kerrostalot, joiden ikkunat loistavat pimeässä kuin valtavat jouluvalot. Rakastan sitä, kuinka joka kerta kadulle astuessaan näkee jotakin uutta ja hämmästyttävää, jos huomaa avata silmänsä.
     Valitettavasti minulla on vasta nämä muutama parvekkeeltani otettu kuva naapurustosta, vaikka olen asunut täällä jo parisen viikkoa. Pekingin öistä taikaa en osaa kuviin tallentaa, sen suhteen olen jo luovuttamassa, mutta etteköhän te saa alueesta jotakin kuvaa päivällä otetuistakin kuvista. Kunhan nyt saan tehtyä sen valokuvauskierroksen.
.