Tällä porukalla katseltiin Pekingiä ja pidettiin hauskaa ekat kuusi viikkoa. Nyt me ollaan kolmessa eri koulussa, yks täysin eripuolella Kiinaa, loput Pekingissä. Edelleen kokoonnutaan yhteen silloin tällöin.

4 ecuadorilaista, 3 suomalaista, 2 ruotsalaista, 2 norjalaista, yksi Uudessa Seelannissa asuva korealainen ja yksi Italiassa asuva puolalainen. Kuvissa vilahtelevat myös seurassamme kaksi viikkoa viettäneet USA:ssa asuvat kiinalaissisarukset.

/ edit. Ne postauksen kuvat joissa esiinnyn itse eivät ole itseottamiani (yllätys yllätys!). Kaikki kuvat on kuitenkin otettu minun kamerallani. /