Tuolta sopasta olisi löytynyt kanan pääkin, jos oltaisiin jatkettu tukimuksia. Mutta kanakeitto jäi rauhaan tämän löydön jälkeen.
     Nykyisessä isäntäperheessäni syötiin yhdellä illallisella paistettu kana päineen kaikkineen. 12-vuotias hostsiskoni tarttui kanaa kaulasta ja repi pään irti. Mun ruokahalu joutui koetukselle.
     Viime viikonloppuna ravintolassa meille tuotiin sätkivä kala näytille. Hetken kuluttua se kiehui paloiteltuna kattilassa keskellä ruokapöytää. (Tämä on suosittu ravintolamalli Kiinassa. Tarjoilijat tuovat valmistellut ainekset pöytään, ja asiakkaat keittävät ja syövät.)




Edellisessä isäntäperheessäni muutaman viimeisen päivän aikana söin hädin tuskin mitään. En tiedä johtuiko stressin tuomasta ruokahaluttomuudesta vai siitä että perheen ruoka alkoi tökkiä, mutta laihduin muutamassa päivässä niin, että eron huomasi peilistä. Myös perheen äiti huomasi asian ja totesi tyytyväisenä, että olen laihtunut ja kasvoni näyttävät kauniimmilta. Olihan se kiva kuulla, mutta nälkäkuuri ei ollut sen arvoista.

Kertomistani jutuista huolimatta kiinalainen ruoka on ollut pääasiassa erittäin hyvää. Nykyisen isäntäperheeni ruokia rakastan.






Tätä kielten sekamelskaa.
     Ei-ruotsalaisten puhumasta ruotsista ymmärrän lähes kaiken, ruotsalaisten puheesta vain muutamia sanoja per lause, ja norjalaisten puheesta ymmärrän hyvin harvoin yhtään mitään.
     Venäjäntaitoisia olen tavannut tähän mennessä neljä kappaletta ja huomannut, etten osaa käytää kieltä käytännössä yhtään. Jostain oudosta syystä ikävöin venäjänopiskelua.<3
     Englanninpuhujana olen paljon varmempi kuin Pekingiin saapuessani. Varmuuden lisäännyttyä tuntuu, kuin olisin oppinut paljonkin lisää englantia, vaikka todellisuudessa olen tuskin oppinut muutamaa sanaa enempää. Harjoituksen myötä jäsennän lauseet paremmin ja puhun rauhallisemmin. Ääntämyskin on tainnut parantua. Nyt on aika keskittyä kieliopin korjaamiseen, esim. verbimuotoihin en tällä hetkellä kiinnitä tarpeeksi huomiota.
    



Suomi kiinalaisin merkein. Ite kirjotin.
     Kiinanosaamistani on jotenkin vaikea arvioida tai selittää. Koko kieli on monimutkaisempi kuin mikään aiemmin opiskelemistani. Kiinankielessä jokaisella merkillä on länsimaalaisin kirjaimin kirjoitettu pii'ing, eli kuinka merkki (muka) lausutaan. Todellisuudessa pii'ing on englanninkielen sanojen tyylinen sana, joka lausutaan toisin kuin kirjoitetaan.
     Tunnistan = osaan lukea kiinalaisia merkkejä paljon enemmän, kuin osaan itse kirjoittaa. Samoin on puhutun kielen kanssa. Ymmärrän huomattavasti enemmän sanoja, kuin aktiivisesti käyttämääni sanavarastoon kuuluu. Pii'ngillä kirjoitettuja sanoja osaan lukea ja kirjoittaa lähes yhtä paljon, jos jätetään toonit huomiotta. Paitsi että tooneja ei saisi jättää huomiotta. (Tooni tarkoittaa sitä, lausutaanko vokaali tasaisesti, korkealle, matalalle vai ensin matalalle ja sitten koroitetaan.) Toonista riippuen yksivokaalinen sana voi teoriassa tarkoittaa viittä eri asiaa. No niin, nyt kaikki on perillä kiinan alkeista, eiks je? :::D
     Noi toonit on mun kompastuskivi. Eihän noi kiinalaiset tajua välillä mitään, kun mä unohdan toonit ja puhun tasasentappavalla suomalaisäänelläni.




Mulle on aina sanottu, että mä tykkään opiskella kieliä. En ole väittämää aikaisemmin allekirjoittanut, mutta nyt tajuan sen olevan totta. Noin kaheksan tuntia aktiivista kielenopiskelua päivässä + 24/7 tavallaan kielenopiskelua olis varmaan jonkun painajainen. Mulle se on kuin unelmaa.

(Tuo kuvaan sopivasti osunut "evvk" ei kuvaa asennettani kiinanopiskeluun. :D Välillä vaan turhauttaa ja ärsyttää, mutta sehän on normaalia.)




Heinäkuun lopulla satoi niin paljon, että kadulla sai kahlata nilkkoja myöten vedessä. Jossain päin Pekingiä satoi kuulemma vieläkin enemmän (?). Suomen verkkolehdistä luin, että ihmisiä oli rankkasateeseen kuollutkin. Muutenkin olen lueskellut Suomen lehdistä Kiinan uutisia. Eivät ole koskaan mukavaa luettavaa.









Kiinalaiset nukkuvat yleisillä paikoilla - jopa turistikohteissa. Heinä-elokuussa miehet kulkivat pitkin kaupunkia ilman paitaa tai vähintäänkin rullasivat paidan kainaloihin.




Ensimmäisen kiinaviikon huoneeni, jonka jaoin kahden muun suomalaisen ja yhden korealaisen kanssa. Vessan ovea emme saaneet ensimmäisinä päivinä kiinni, ja pönttö temppuili yhtenään. Sängyissä ei ollut oikeita patjoja ollenkaan, petauspatjat vain. Oikein hyvin nukuin siitä huolimatta, mutta viikon jälkeen oli selkä vähän kipeä. Onneksi sitten vaihdoimmekin superihanaan hotelliin, josta ei valitettavasti ole kuvia.

Kuulostaa ehkä hiukan hankalilta olosuhteilta, mutta mua ei rehellisesti sanottuna harmittanut yhtään. Olin jo kerran ollut Kiinassa, joten tiesin, että täällä täytyy elää seikkailumielellä.

Kaikenlaista on tapahtunut, mutta mä olen silti lähes joka hetki ollut superonnellinen. Kuluneet kaksi kuukautta ovat olleet muutaman viikon hankalammasta jaksosta huolimatta parhaat ja rentouttavimmat pitkään aikaan.